Kaipaatko merkityksellisempää ja täyttävämpää elämää ja sitä, että sinulla olisi hyvä olla? Tai kaipaatko vain päästä hengähtämään hetkeksi Lappiin, upeisiin syysmaisemiin?
Moni meistä kokee arjessa kuormitusta ja stressiä. Suurin osa ymmärtää myös, kuinka stressiä voidaan laskea. Yksi merkittävä osa palautumista ja kuormituksen vähentämistä on luonto.
Jo pienikin aika luonnossa lataa meidän akkuja ja antaa virtaa päiviimme. Usein emme kuitenkaan ota aikaa sille, jota kehomme eniten tarvitsisi – aikaa itsellemme. Haluan rohkaista sinua omalla matkallasi löytämään ne asiat, jotka tukevat sinun jaksamistasi. Mitä, jos antaisit itsellesi mahdollisuuden ottaa hetken irtaantumisen arjesta, teknologiasta, sähköposteista, somesta ja muusta hälinästä? Pienikin palautuminen voi antaa keholle mahdollisuuden painaa ”reset”-nappulaa, joka on kuin käynnistäisi koko oman kehon järjestelmän jälleen uudelleen.
Olen itse aivan rakastunut meidän Suomen luontoomme. Työskentelen ihmisten kanssa ja huomaan ihmisissä valtavaa kaipuuta luontoon ja sen tarve jo tunnistetaan. Niinpä ajattelin, että mikä olisikaan parempi tapa aloittaa syksy ja tuleva talvi, kuin ottaa pieni hetki itselle, Lapin puhtaassa luonnossa, yhdessä toisten ihmisten kanssa. Kutsun sinut mukaan hengittämään maailman puhtainta ilmaa, hengähtämään hetkeksi ja vahvistamaan luontoyhteyttäsi. Kun saamme kehon rentoutumaan, saamme sen myös toimimaan paremmin omassa elämässämme. Teemme yksinkertaisia harjoituksia yhdessä, mutta tilaa jää myös paljon omalle olemiselle. Harjoitusten tarkoitus on parantaa hermoston toimintaa, jotta se pystyy palautumaan kuormituksesta paremmin. Ota etäisyyttä arjestasi ja ota läheisyyttä itseesi.
Tapahtuma on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille täysi-ikäisille.
Neljä päivää sisältää:
Kaksi upeaa reissua eri retkikohteisiin
Päivittäiset keholliset harjoitukset (sopivat jokaiselle!)
Yhteisöllistä olemista ja oman tilan kunnioittamista
Luontoa, saunaa, hyvää ruokaa ja palauttavaa unta
Tunturin päräyttävimmän limudiscon
Ohjelman ja kaksi ohjaaja
Päivittäiset keholliset harjoitukset (sopivat jokaiselle!)
Yhteisöllistä olemista ja oman tilan kunnioittamista
Luontoa, saunaa, hyvää ruokaa ja palauttavaa unta
Tunturin päräyttävimmän limudiscon

Ohjelman ja kaksi ohjaaja
Miksi lähteä mukaan?
Täysihoito: Olemme jo neljän vuoden ajan hioneet ohjelmaa ja sisältöä reissulle. Saat ohjelman, majoituksen, ruuat, saunan, hyvää seuraa ja rutkasti maailman puhtainta luontoa yhdellä hinnalla.
Hintaan kuuluu:
To: Päivällinen
Pe: Aamupala / retkieväät aamiaiselta / Päivällinen
La: Aamupala / retkieväät aamiaiselta / Päivällinen
Su: Aamupala
To: Päivällinen
Pe: Aamupala / retkieväät aamiaiselta / Päivällinen
La: Aamupala / retkieväät aamiaiselta / Päivällinen
Su: Aamupala
Tapahtuma tarjoaa mahdollisuudet:




Hinta: 443€
📧 Ilmoittautuminen: